Muistoissa Mimi

Paluu



Yllättäen lähti, ja meidät kaipaukseen jätti,
iloinen hännänheiluttajamme, Mimi.
<3 <3 <3

Mimi syntyi 21.2.2004 ja pahaan akuuttiin verenmyrkytykseen menehtyi hyvin yllättäen ja odottamatta noin kahdeksan ja puolen vuoden ikäisenä, 13.10.2012. Todella liian aikaisin. Toiveita olisi ollut saada hänet pitää rinnallamme vielä monia, monia vuosia eteenkinpäin.

Mimistä löytyy lisätietoja täältä

Mimi oksenteli pe-la yöllä. Se oli selvästi pehmentynyttä edellisen illan ruokaa. Eli ei mitään sen ihmeempää, enkä edes miettinyt sen kummempia siitä, näitä nyt lemmikkien kanssa välillä tulee. Herätteli pari kertaa, kun oli mentävä siivoamaan jäljet, ettei suttaa itseään (tai muita). Oli ihan pirteä, oma itsensä muutoin.

Aamulenkillekin lähti mukaan, ja vaikka vähän hitaampaa oli meno, niin mukana pysyi ja hädätkin tuli hoidettua, ne isommatkin, eikä ollut ripulilla, ei edes löysemmällä. En kumminkaan antanut aamuruokaa samalla kun muille, vaan annoin sen tilalla maitohappobakteereita piimän kanssa. Se maistui Mimille vähän heikosti, mutta meni hiukan edes. Ja olo tuntui olevan parempi jokusen aikaa syömisen jälkeen. Mimi kulki itseksensä yläkerran ja alakerran väliä, miten mieli teki, heilutteli häntäänsä ja oli tarkkaavainen, vaikkakin melkoisen surkean näköinen. Mutta kyllä vatsanväännöt aina haittavatkin, etten siitäkään vielä pahemmin huolestunut.

Kun minusta tuntui, että toisella oli tassut kylmänä ja Mimi muutenkin aina on tykännyt mahdollisimman lämpimistä paikoista, niin laitoin lämmikettä ympärille ja ihan tyytyväiseltä tämä näytti - tai tyytyväisemmältä kuin ilman peittoa, selvästi oli kipeän oloinen kyllä. Sellaista kiputärinää ei kyllä ollut, sentään. Loppupäivän tein Mimin kanssa erillisiä lenkkejä ulkona, kun tuntui pissattavan. Mutta ymmärrettävää periaatteessa sekin, kun annoin nestevajausta ehkäistäkseni truutan kanssa glugoosivettä (Nutrisal) toiselle melko usein, vaikka hän kyllä litki välillä juomaa kepustaankin.

Viiden paikkeilla käytiin viimeisen kerran ulkona ja Mimi käveli metsänreunaan itse (20 metriä), teki pisut, asteli muutaman askeleen ja joutui istumaan. Huilatakseen, ennenkuin jaksoi taas jatkaa. Rappuset ylös kannoinkin jo ja toinen tuntui vähän sellaiselta luvattoman voimattomalta. Rupesin vielä tavallista enemmänkin toista seuraamaan ja tilanne tuntui menevän vain huonommaksi. Välillä Mimi oksensi sellasta kirkasta vesivaahtoa, ettei enää edes sappinestettä. Ja kohta Mimi oli laskenut allensa makuultaan, eikä jaksanut enää pahemmin liikahtaakaan. Päätä vain vähän ja häntää niin, että huomasi toisen "tervehtivän".

Päätin soittaa päivystävälle eläinlääkärille, jolle piti jonottaa aika lailla ennenkuin sieltä vastattiin, ja ensin pieneläinlääkäri oli sitä mieltä, että pitäisi odottaa maanantaihin, kun koirien vatsatauteja on nyt kovasti liikkeellä. Sain kuitenkin ajan puoli yhdeksäksi, kun kerroin, miten voimaton Mimi oli, ja sovittiin, että lähden hetimiten, niin saavat laittaa Mimin nesteytykseen ennen lääkärintarkastusta. No, matkalla Turkuun Mimi oli jo veriripulilla. Minulla oli muovipussi roskiksena pelkääjänpaikan lattialla, Mimi makoilemassa penkillä fleeceen käärittynä. Hännän ja pepun väliin laitoin talouspaperia, kun ajattelin, että sillä saisi sitä siinä matkanvarrellakin vähän pidettyä puhtaampana, ettei ripulinen uloste polta ihoa turhanpäiten. Siksi siis sen verisen vuodonkin huomasin. :/ Sydän sykkyrällä tuli kyllä ajettua.

Kun pääsin paikalle eläinlääkäriin, meidät ohjattiin suoraan yhteen hoitohuoneeseen, Mimi laitettiin nesteytykseen ja siihen tuli kumminkin lääkäri tämän hoitajan hälyyttämänä samantein. Epäilivät ensin, että rotanmyrkkyä Mimi olisi syönyt, kun veristä ulostetta tulee, mutta tulokset lopulta ei näyttänytkään sellaiselta. Sitten miettivät, että onko Mimi ollut jollain lääkekuurilla tai onko meillä joku, joka säännöllisesti syö lääkkeitä, lähinnä sydänlääkkeitä, verenohennukseen. Ne voivat olla koiralle tosi vaarallisia. No, meillähän isäntä syö verenohennuslääkkeitä... Vaikka hän kyllä vannoo, ettei olisi yhtään tablettia pudottanut. Ja Mimi kun söi kaikki pillerit kämmeneltä tai eteensä lattialle annettuna, niin kyllä olisi popsinut nämä isännänkin lääkkeet, jos lattialta sellaisen olisi löytänyt. :(

Verensokeri oli hurjan alhainen, verenpaine niin onneton, ettei meinattu verinäytteitäkään saada, kun suonet olivat "karanneet" kaikki, munuaisarvo oli koholla ja yleinen tulehdusarvo taivaissa. Mimi sai glugoosia ja antibioottia suoraan suoneen ja veren hyytymistä estävän ampullin, veriripulin vuoksi. Yleisimmät tarttuvat taudit myös testattiin (koli ja monta muuta), koska pelkäsin kotonaolevien tassuttajien puolesta myös. Onneksi kaikki tulokset olivat negatiivisia. Sitten ei voinut kuin odotella - ja toivoa parasta. Mimi oli jo ihan tajuton, eikä reagoinut käytännössä mihinkään mitenkään. Mahdollisuudet 50/50 tässäkohti. Lähettivät minut kotiin ja sanoivat, että jolleivät pariin tuntiin siitä lääkkeiden antamisesta soita (että tilanne olisi mennyt huonompaan suuntaan), niin on jo paljon paremmat mahdollisuudet selvitä. Lääkitys alkoi ennen kahdeksaa, eikä puhelin ollut soinut vielä yhdeltätoistakaan, niin toivoin, että Mimillä olisi vielä mahdollisuus, vaikka suru olikin jo puserossa. Toivoa paremmasta, mutta pelkoa siitä kaikkein pahimmasta myös.

Kotiin tullessani isäntä olikin lähdössä koirien kanssa iltalenkille, joka jäi tosi lyhyeksi, kun koirat eivät suostuneet menemään pidemmälle; pissit heittivät vain - ja sitten oli veto kotiin. Minä keräsin matot pois, missä oli niitä Mimin oksennusläikkiä, pesin lattiat, vaihdoin päälliset divaaniin ja sellaista. Jotenkin ei heti uskaltanut alkaa miettimään asioita, vaan piti puuhata jotain, vaikka olikin myöhä.

Sitten yöllä tuli se pelkäämäni viesti. Minun elämäni koira, rakas Mimi, oli jo poissa. <3 Kipeää teki. Lääkäri kertoi, että vielä lauantain puolella oli hän viimein päättänyt tehdä Mimin kärsimyksistä lopun ja auttanut pois. Lääkitys näytti ensin alkavan puremaan, mutta myöhemmin kuitenkin tapahtui romahdus. Mimi ei vain enää jaksanut. Viralliseksi kuolinsyyksi tuli paha akuutti verenmyrkytystila, syy selvittämätön.

Aivan liian nuorena joutui lähtemään ja meidät jättämään, mutta näille asioille emme vain aina voi mitään. Koira, joka opetti minut opettamaan koiria. Koira, joka innostutti uusiin harrastuksiin ja jonka avulla sain myös useita ihania uusia ystäviä. Koira, jolla oli luontaista - hiljaista - auktoriteettiä, jota useimmat vieraatkin koirat kunnioittivat, vaikkei Mimi pitänyt isoa mekkalaa olemisistaan tai tekemisistään. Mimi oli meidän katraasta se "ihokas", joka nautti ihmisissä kiinni olemisesta, selän tuomasta lämmöstä ja ystävällisellä käytöksellään ohjasi ja opetti myös muita koiria. En millään olisi suonut häntä vielä pois. Koirienhan kuuluisi elää paljon pidempään.

Meidän valpas töpöhännänheiluttajamme, nuku rauhassa! <3

Paluu