Muistoissa Lissu

Paluu



Ei kuulu öisin enää hiljaista hyrräämistä tyynyn vieressä, ei ole naama karvoja täynnä. "Kotitontun" kilinät on myös loppu tässä maanpäällisessä todellisuudessa. Parempi olo rouvalla pilvenhattaralla.

Lissu syntyi Taivassalossa 25.7.1990. Missu-emo kuoli Lissun ollessaviikon vanha, jolloin pentu piti silloin vielä pissittää ja kakittaa erikseen lämpimällä ja kostealla pyyhkeellä. Tämä matki emon nuolemista - ja hyvin toimi. Äidin rakkautta ei Lissu kuitenkaan siis kauaa saanut kokea ja perheen silloinen toinen kissa Mörri-herra loukkaantui, kun hänen paras kaverinsa "otettiin pois" ja tilalle tulin pieni rääpäle - Lissu. Pitkäänhän elivät Mörrin kanssa kuitenkin yhdessä. Kavereiksi eivät koskaan tulleet ja Lissu pitikin huomattavasti enemmän ihmisten seurasta kuin karvaisten otusten, vaikka näiden läsnäoloa sietikin. Ja kaikki mahdolliset tilaisuudet käytti hyödyksi, jos pystyi jäynää toisille tekemään. Pelästyttämään nurkan takaa tai pöydän päältä...

Lissu oli tarkka ruoastaan, eikä suostunut mitään muuta märkää kuin vettä suuhunsa pistämään. Lääkärillä käydessä Lissu saikin kehuja hammaskalustonsa kunnosta. Kuivat kikkarat kävivät hammasharjasta kuulemma. Onneksi ei ole lääkärillä täytynyt usein käydä, kun Lissu on elämänsä viettänyt ihan terveenä. Kerran naapurin kissa raapaisi Lissulta vatsan auki ja se piti käydä hoidattamassa, mutta muita vahinkoja tai sairauksia ei ole sattunut. Muutoinkin Lissu viihtyi parhaiten itseksensä. Iltaisin kävi hakemassa rapsutukset emännältä ja usein meni peiton alle lämpimään kasvojen vierestä.

Välillä Lissu tuli rappusille tarkastelemaan tilannetta, jos ovikello on soinut, että kuka tuli. Muutoin pääosin pyrki päivät lepäilemään. Öisin oli kivampi käydä kärpäsiä pyydystelemässä ja hiiriä haistelemassa (niitä ei kyllä pahemmin sisältä ole löytynyt - onneksi!). Ja kauniilla kelillä kävi pihalla myyriä pyydystämässä.

Lissu oli myös niin siisti, ettei tykännyt lainkaan käydä kissanhiekkalaatikolla, jos siellä oli edellisiä hätiä vielä korjaamatta pois - varsinkin, jos hädät olivat muiden kuin omiansa.

Elämänsä viimeisen viikon Lissu joutui odottamaan lääkäriä, kun ei aikoja saatu. Söi ja joi paljon, silti laihtui, pissi ympäriinsä, muttei kakkinut lainkaan - ja silti laihtui. Suru sydämessä lääkärille menin, vaikka yritinkin parasta toivoa. Niin luonnottomaksi Lissu kuitenkin oli tässä viikossa mennyt, ettei ollut enää lainkaan oma itsensä. Verikoekin saatiin ottaa ilman vastalauseita, vaikka ärripurri muutoin on luonteeltaan vieraille ihmisille ollut. Sydämestä kuului selkeitä lisä-ääniä, mutta munuais- ja maksa-arvot olivat vain aavistuksen kohollaan, ei löytynyt tulehdusarvoja, eikä sokeriarvotkaan olleet ongelmalukemissa. Tulehdus olisi ollut antibiootilla hoidettavissa, mutta tämä nyt ei onnistunut, kun tulehdusta ei edes tuntunut olevan. Lääkäri oli sitä mieltä, että tietysti voitaisiin tehdä lisätutkimuksia ja lähettää kilpirauhasarvot tutkittavaksi Tampereelle, mutta parhaassakin tapauksessa se olisi tarkoittanut sitä, että lääkityksiä olisi ollut tiedossa kolme kertaa päivässä, tsekkauksia lääkärissä kahden viikon välein, eikä kissa siltikään olisi tästä parempaan kuntoon tullut. Lisäksi meinas, ettei kyseessä ole yksin kilpirauhasen liikatoiminta, vaikka se on ollut se syy todennäköisesti, mikä on Lissun saanut syömään ja siten myös jaksamaan tähän asti. Liikatoiminta yksin aiheuttaisi myös yliaktiivisuutta, ja koska Lissu oli tosi väsynyt koko viimeisen ajan, vaikutti siltä, että tämän lisäksi oli myös muita vaivoja, kuten keuhko- tai vatsalaukun kasvaimia, mitkä väsyttävät. Ei pystynyt kunnolla tunnustelemaan, kun Lissu jännitti vatsaansa niin, että se oli vain yksi iso "pallo".

Tämä luopumisen tuska on lemmikkienhoitamisessa se kaikkein ikävin asia, mutta siltä nyt ei elämässä pysty välttymään. Vaikean päätöksen eteen jouduin tänään 4.4.06, mutta pitkän ja monipuolisen elämän Lissu sai kokea, alkuvaikeuksista huolimatta. Ainakin saa nyt olla kärsimättä.

Paluu