Kukkapenkin kehitys, kesä 2006 -sarja

Paluu

25.12.2006 (vko ?)

Jahas, sitä on penkkisarjat ihan totaalisesti unohtuneet, mutta josko nyt ihan "virallisesti" päättäisi tämän kauden tähän kuvaan. Talventörröttäjät ovat paikoillaan, vain lisää lunta odottamassa. Ensi keväänä pitäisi muistaa lisätä keskelle jotain syksyllä kukkivaa - se nyt tuli ainakin tästä kaudesta selväksi.

26.09.2006 (vko 23)

Eipä tuo kukkapenkki ole pahemmin edellisestä muuttunut - edelleenkään. Kukkaisloistosta siis ei ole tietoakaan. Sen sijaan tuossa huomasin, että ruusut ovat alkaneet uudestaan tehdä nuppuja, niitä on aika paljonkin. Mahtaako tulla kukkia ensi kesänä lainkaan. Samoin gladiolukset kukkivat vielä kauniisti - ne, mitkä vielä ovat kukkimatta olleet. Eli hivenen vielä on väriä puutarhassa, vaikka yleisilme on jo muutoin melkoisen syksyinen.

17.09.2006 (vko 21)

Eihän tuo kukkapenkin muoto ole enää pitkiin aikoihin mitenkään muuttunut, eikä siinä tahdo olla mitään sen erikoisempaa katseltavaakaan, niin ei tule otettua kuviakaan. Hieno idea ehkä ollut, mutta nyt täytyis muistaa syksyllä istuttaa jotain perennaa ensi kautta varten - kesäistutukset kun kuukahtivat aina saman tein. Liian paahteinen paikka.

18.08.2006 (vko 17)

Meinaa kokonaan unohtua tämä kukkapenkkisarja nyt, kun penkki ei ole lainkaan kehuttavassa kunnossa. Eli siis eipä tee siitä kovasti mieli kuvia ottaa... Loistopäivänhattukin miltei kukertui auringonpaahteessa ja saa nähdä onko sillä mitään toivoa siis säilyä talven yli. Uusia istutuksia pitäisi tehdä vain sateisella säällä niin, ettei heti rupea paahde tekemään tuhojaan. Tuossa penkissämme kun ei ole mitään aurinkosuojaa. Toisaalta taas sadesäällä keksii kyllä jotain parempaakin tekemistä, kuin siellä ulkona kastumassa oleminen...

4.08.2006 (vko 15)

Nyt on ollut kaikenlaista meininkiä ja osaksi vesisateista, niin on kuvaukset jääneet vähemmälle. Sain vanhemmiltani Loistopäivänhattua, jonka laitoin nyt tähän samaan penkkiin, kun kevään keltaiset kukkijat (joku piennar- tai reunuskukka (?) ja tarha-alpi) ovat jo kukkimisensa kukkineet ja palava rakkauskin jo on siemennysvaiheessa. Lipstikka on suurensuuri, vaikka ritariperhosen toukat nyt ovat lehtien reunuksia järsineet ja yleisesti kuivuus on vaivannut koko penkkiä - eikä ole ainut kärsivä penkki meillä...

13.07.2006 (vko 12)

Lämmintä, paahdetta, ukkosta, sadetta... Kovin on ollut vaihtelevia ilmoja - eipä ole tarvinnut kukkapenkkejä kastella, sen verran on vettä taivaalta tippunut. Edelleen alpit ja palavarakkaus jaksavat kukkia kauniisti.

06.07.2006 (vko 11)

Hellettä ollut koko viikon, mitä nyt pari pilvisempää, mutta kuitenkin lämmintä aamupäivää. Vettä on saanut upotettua kasveille kummasti tässä - tässäkohtaa sitä kiittää, ettei ole kovin monia kastelukohteita. Mahtaako tästä kukkapenkistä kukintaa loppukesäksi enää riittääkään, kun tuntuu, että kaikki kasvit ovat kukkimassa tai kukkineet jo? Pitänee keksiä puutarhaliikkeestä jotain, jos näin käy... Olisi se niin kiva, että kauneutta riittäisi koko kesän ajaksi.

30.06.2006 (vko 10)

Vettä satanut tässä välillä aikamoisestikin, mutta pari viimeistä päivää ollut huh-hellettä taas. Kasvit kasvaa kovaa vauhtia. Nyt alkaa keltainen tarha-alpi ja palavarakkauskin kukkia. Kuva otettu samasta kukkapenkistä, mutta toiselta puolelta tällä kertaa. Ritariperhosen toukat ovat kuoriutuneet, joten jännätään, kuinka pian on koko kukkapenkki syöty... =o)

23.06.2006 (vko 9)

Lämmintä! Öisin satanut vettä - kasvit kasvaa silmissä (niin kukat, yrtit kuin rikkaruohotkin). =o)

15.06.2006 (vko 8)

Kylmää ja lämmintä vuorotellen. Viime päivinä ropsautellut vähän vettäkin. Ritariperhonen tuli ja muni lipstikkaan. Josko ensi kesänä pörräisi enemmänkin perhosia pihassamme. Pienin sinisin kukin kukkiva lemmikki vaan jaksaa olla kaunis. Nurmikollakin on yksi "puska", joka jäi jo leikkurin allekin, mutta niin vaan on uudestaan kukassa taas.

08.06.2006 (vko 7)

Taas viikko vierähtänyt. =o)

01.06.2006 (vko 6)

Edellisestä kuvasta ei ole kuin muutama päivä aikaa, mutta jotta päästään samaan rytmiin takaisin. Nyt on ollut selkeää säätä, yöhalloista ollaan peloteltu, muttei meidän pihalle ole ainakaan tullut.

29.05.2006 (vko 5)

On ollut kylmää ja sataa vettä. Ei ollut mitään menemistä oikeaan päivään kukkapenkkiä kuvaamaan. Eli tämä on nyt "yliaikainen" melkein viikolla.

18.05.2006 (vko 4)

Vettä ripottelee ja on koleaa. Öisin ollut pakkastakin, mutta pakkassuojana ollut ainoastaan iltakastelut. Vielä ainakin kasvu jatkuu! =o)

11.05.2006 (vko 3)

Rikkaruohojen vallakumousta ollaan yritetty estellä, melkoisen huonolla tuloksella. Kuitenkin sieltä joukosta putkahtelee myöskin jotain ihan "oikeaakin". =o) Nuppuja on näkyvissä! Hurjan lämmin viikko onkin takana, että pakkasöitä pelätään...


04.05.2006 (vko 2)

Muistinpas ottaa kuvaa viikon jälkeen! =o) Nyt on lähtenyt rikkaruohojen kera kasvuun myös perennoja! Nyt olis vain oikeasti kiva tietää, mitä mikäkin on. Laitoin maahan myös äidiltä saamani narsissit ja muita sipulikasveja. Annetaan rauhassa tuleentua ja poistan naatit myöhemmin. Josko myyrät jättäis talvellakin rauhaan ja saatais ensi keväänä iloisia sipulikukkayllätyksiä!

27.4.2006 Lähtötilanne (vko 1)

Aloitetaankin uusi "sarja", josta näkyy yhden kukkapenkkimme edistys tänä kesänä askel askeleelta. No, ehdin tästä jo ne talven törröttäjät nyppästä pois, mutta tyhjältä pöydältä lähdetään liikkeelle. Penkistä pitäisi löytyä mm. ruohosipulia, lipstikkaa, muistaakseni rakuunaa myös, joitain sipulikukkia, palavaa rakkautta, jotain keltaista kevätjuttua (muistan nimen vain ajoittain...), yrttejäkin olen tähän laitellut, mutta niiden talvenkestävyydestä ei ole tietoa. Lisäksi sitten jotain yksivuotista tulen todennäköisesti tähän tupsauttelemaan... Pyrin ottamaan viikoittain kuvan, jotta näkyy tasainen kaari, mutta säävarauksin (sateella en lähde kameraa riskeeraamaan...).

Paluu